tiistai 24. syyskuuta 2019

Miten meistä tuli meidän perhe. Uusperhe.

Tämä onkin se hassuin osuus, tai asian sanoittaminen mahdollisimman ymmärrettäväksi, kun lähtökohdat uusperheen aloitukselle -sekä meidän parisuhteelle, olivat jokseenkin erikoiset, haastavat ja näin jälkikäteen ajateltuna, "aivan hullun hommaa".
Me ollaan mieheni kanssa oltu alkujaan ihan vain ystäviä ja oikeasti ihan vain ystäviä.
Ei mitään sen kummempaa. Tarkemmin sanottuna, perhetuttuja.
Molemmilla oli vereslihalla olevat ihmissuhteet, loppuunkuluneet ja henkisesti päättyneet kotiolot taustalla.
Dramaattisen tilanteesta teki se, että me tosiaan oltiin kaikki tuttuja jopa ystäviä.
Näissä edellisen elämän ihmissuhteissa, tarkennan.
Niin siinä sitten kävi. Se vanhanaikainen tarina. Elokuvista tuttu juttu.
Rakastuminen, siihen kaikista kiellettyimpään hedelmään. 
Ei helvetti.
Joku korkeampi voima oli tämän tarinan tarkoittanut syntymään. Pakostakin.
Siitä se sitten lähti.
Pikkuhiljaa toiseen tutustuen ja samalla maailman suurinta rakkautta salaten.
Näin mentiin monta kuukautta.
Se oli hetki, kun piti elämässä miettiä, että mitä helvettiä täällä nyt tapahtuu?
En mä halua satuttaa ketään. Se oli eka ajatus. En ketään. Mutta tieto siitä, että niin tulee joka tapauksessa käymään. Teen mä niin tai näin.
Piti miettiä mitä minä oikeasti haluan elämältä? Ja minkälaisen elämän haluan tarjota mun lapselle.
Onnellisen, tottakai!
Sitä kohti on mentävä, käy tässä kuinka tahansa. Ja etukäteen ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu joten yritettävä on.
Me tehtiin päätös. Ottaa vastaan mitä tahansa, jotta meidän välinen rakkaus ja sielunkumppanuus saisi päivänvalon.
Se oli molemmille selvää.
Se tuntui vihdoin oikealta. Tietämättä siinä kohtaa mihin me oikeastaan ollaan ryhtymässä.
Me ja kolme alle kolmevuotiasta lasta.
Edellisen elämän ihmissuhteet olisi jotenkin kunnialla päätettävä, säilyttäen vanhemmuus yhdessä yhteisiin lapsiin, onko se edes mahdollista?
Siinä me sitten oltiin kaksin.
Tai oikeastaan viisisteen.
Uusi sivu kääntymässä elämän tarinassa. Tietämättä yhtään että mitä pitäisi tehdä ja mistä aloittaa.
Alusta asti oli selvää, että se mitä tehdään ja päätetään pitää olla lasten etu edellä. He ovat ne jotka vähiten saavat tästä suuresta elämänmuutoksesta kärsiä. Päinvastoin, tällä halutaan pelkkää hyvää, ihan kaikille.
Tuli syksy, kun tämän valinnan ja rakkauden kanssa piti tulla päivänvaloon. Selkäsuorana, mitä me halutaan, sen takana myös seistään. Vaikka koko maailma kääntyisi meitä vastaan, me ollaan ja pysytään. Näiden lähtökohtien johdosta, me varmaan ollaan edelleenkin yhdessä. Se oli käsittämättömän suurta ja voimakasta. Tahtoa ja halua. Rakkautta.
Me muutettiin vihdoin yhteen.
Mun tyttö on alusta asti asunut meillä ja miehen lapset ovat vuoroviikoin.
Lapset tiesivät ja tunsivat toisensa, nuoresta iästään huolimatta. Joten he ovat tulleet alusta asti loistavasti toimeen. Kaksi saman ikäistä tyttöä ja kaksi vuotta nuorempi poika. Kaikki meni kokoajan tosi hyvin.
Todellisuudessa me oltiin niin vaaleanpunaisessa sydämen muotoisessa pilvessä, ettei muutamaan ekaan vuoteen edes tajuttu, kuinka synkkä se realismi sen hattarapilven ulkopuolella onkaan.
Mutta se pilvi suojeli ja lujitti meitä. Jos me oltais nähty, mitä sen ulkopuolella on, tai mitä sillä puolella tapahtuu tulevaisuudessa, ei me tähän hommaan varmaan oltais lähdetty. Tai minä ainakaan.
Nyt me ollaan oltu jo vuosia yhdessä. Pian neljä niistä naimisissa. Meillä on ihana oma talo jossa on tilaa ja lääniä temmeltää. Lapset on koululaisia. Tytöt käyvät kolmatta luokkaa ja poika aloitti juuri ekaluokan. Järjestely on edelleen sama.
Mun tyttö asuu meillä ja miehen lapset on meillä joka toinen viikko. Tosin miehen lapset asuvat vuoroviikot toisessa kaupungissa ja käyvät siellä myös koulua, joka tuo omat lisähaasteet meidän arkeen.
Yhteisiä lapsia meillä ei siis ole, ja vain luoja tietää tuleekokaan koskaan.
Karvalapsia on, Tuksu ja puolikas Fanni. Tukiainen on sata vuotta vanha kotikissa, joka on hyvin oman arvonsa tunteva, Fanni puolestaan maailman sydämellisin Rotweiller-tyttö, joka rakastaa kaikkia. Ja kaikki sitä.
Hänen pääasiallinen postiosoite on kälyni perheessä, tyttäreni allergian vuoksi.
Meidän Perhe ei myöskään olisi meidän perhe, ilman lähipiiriä sekä sanomattoman ihania ystäviä, joita ympärillämme on. Näiden naisten voima ja tuki on se jolla mennään monesta harmaasta päivästä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Rakentuuko uusperhe-elämä parisuhteen varaan?

Uusperheessä parisuhde ja vanhemmuus alkavat yhtä aikaa ja arki alkaa suhteessa todella nopeasti. Meidän tapauksessa "kuherruskuukausi&...